maanantai 21. toukokuuta 2012

Retkellä

Eilen kävimme Alexin kanssa lääkärissä Muthaigassa asti, eli toisella puolella kaupunkia. Lähdin muka fiksusti matkaan niin, että Alex oli syönyt lounaan ja ajatus oli, että hän nukkuisi pari tuntia autossa ja minä kävisin sillä aikaa Village Marketin ostarilla etsimässä itselleni uusia silmälasipokia. No, nukkuihan poika, mutta ainoastaan Village Marketille saakka. Steve jäi autoon viihdyttämään häntä ja minä lähdin kiertelemään ostarille. Hyviä pokiakin löytyi, vaikka Marko ei niistä kelpuuttanut yksiäkään...Varasin kuitenkin maanantaiksi ajan ja taidan ottaa niistä yhdet. Voin laittaa tähän kuvankin valituista. Eivät kyllä kuvassa näytä yhtä kivoilta kuin luonnossa. Sankojen valitseminen on aina yhtä hankalaa ja täällä kun valikoima on rajallinen, on otettava suurinpiirtein kivat.

Lääkärikäynti oli onnistunut. Dr Nessbitt on länkkäreitten suosiossa ja tuntui olevan hyvin kiinnostunut Suomesta kaikenkaikkiaan. Alex oli nyt 73cm pitkä ja painoa oli 8,1kg. Paino on noussut parissa viikossa n. 200 g, joten hyvässä vauhdissa ollaan. Painokäyrällä hän on paljon kaikkien käyrien alapuolella, mutta pituus on lähellä alakäyriä. Ja päänympärys lähes normaali. Tällä kertaa ei otettu labrakokeita, mutta MMR sekä hepatiittirokotteet. Parin kuukauden kuluttua sitten käymme hepatittitehosteessa ja labrakokeissa.

Päivälliseksi oli pyytänyt Estheriä tekemään ugalia pinaatti-sukumawiki-kastikkeella. Mikaelin herkkuruokaa! Söimme kaikki sormin, niinkuin kuuluukin ja Mikael vahti koko ajan ettemme syö liikaa, jotta hänelle jää enemmän. Ja Miukuhan söi! Tänä aamuna meni sitten melkein loput aamiaiseksi (kylmänä...) ja viimeiset herkut jätettiin vielä iltapäivälle! Marko vähän marisi kun ei ollut lihaa, mutta eipä tuo kyllä tarvitsekaan. Tänäänkään ei tule lihaa pöytään, sillä luvassa on hernesosekeittoa.

IMG 0734

Pian lähden Minnan kanssa mitumbaan Toi-marketille katselemaan vaatteita. Itsellä ei ole nyt tarvis mihinkään, mutta Minnalla on joku projekti mihin hän tarvii miesten paitoja. Alex jää tänne Estherin kanssa ja kohtahan se on päiväuniaikakin. Katsotaan nyt nostaako rokote kuumetta...

Alex alkaa jo ymmärtää Suomea ja sanookin mielestäni jotain oikealta kuulostavaa. "tööt, tööt", "äiti", "hau"...osaa näyttää missä pää, nenä, masu. Viittilöi taivaalle lentokonetta ja lintua jne. Oppisi nyt vain kävelemään, niin pysyisi vaatteet vähän puhtaampina...;)

Tässä vielä pihan vihreydestä muutama kuva.

IMG 0725

IMG 0720

IMG 0724

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti:

  1. Mitäs tuo herkkuruoka on? Mikäs siitä tekee lemppariruokaa? Täällä heti kiinnostus heräsi uutta ruokalajia kohtaan:-) ihanan vehreä on teän piha!!

    VastaaPoista