Eilen illalla teimme "passimansikkakakun" Alexille ja tänään kylässä käyneelle Simonille. Niin, meillä oli täällä tänään kylästelemässä ja grillaamassa sekä Samran perhe että ensi viikolla Suomeen lähtevät Hakalat. Tuo eilen mehustumaan tehty mansikkakakkku meni kylläkin tänä aamuna sitten Jacksonin herkkusuihin...Mikaelilla onnjatkuvasti joku projekti käynnissä ja eilen se oli mehuprojekti. Johonkin kanisteriin hän oli sekoitellut vähän marjoja, hanavettä, omenamehua sekä hieman pippuria ja suolaa...iltapalalla hän ohimennen mainitsi, että kostutti kakkua tuolla hienolla mehulla. Ahaa! Lähdimme samantien porukalla jääkaapille ja totta tosiaan, kakku oli erittäin perusteellisesti kostutettu...no, koska mehu ei ollut aivan juotavaksi kelpaavaa, annoimme kakun siis Jacksonille ja teimme uuden kakun. Huh.
Eilen sattui toinenkin huvittava episodi kun yläkerran vessanpöntöstä löytyi parikymmentä senttinen lisko. Luulin aluksi että se on kuollut ja vetäisin vessan. Siellä se raukka kuitenkin porskutti hädissään veden alta. En oikein rohjennut ottaa sitä sieltä itse vaan nössönä odotin, että Marko tulee kotiin. Alexia moinen otus vähän jännitti ja hän kutsuikin liskoa krokotiiliksi! Sen tyyppisesti lisko puraisikin Markoa sormeen tämän napatessa sen kiinni ja heittäessä ikkunasta ulos.
Miuku odotti vieraita koko päivän ja vihdoin päikkäreitten jälkeen he saapuivatkin. Meitä oli siis kolme nelihenkistä perhettä joten hulinaa riitti. Grillasimme ihania pihvejä uunijuuresten kera ja jälkkäriksi oli sitten mansikkakakkua ja vadelmapiirakkaa, nam. Lapset touhottivat omiaan pitkin pihaa. Nyt onkin ollut ihanan lämpimät pari viikkoa ja pihalla on mukava viettää aikaa.
Pesin kauniin ilman kunniaksi kolme koneellista pyykkiä. Aamun ensimmäinen kone tuli Miukun yöllisestä pisuvahingosta ja sitten olikin vuorossa Markon talvitakki ja muuta Suomeen otettavaa vaatetta.
Valitettavasti en nyt saa vähään aikaan blogiin kuvia, sillä myymme tietokoneen ja ostamme Suomesta sitten uuden. Tämän ipadin kautta en saa ladattua kuvia kamerasta.
Huomenna sitten taas kuljetellaan (lue: Steve kuljettaa) papereita edestakaisin. Toiveena on saada Alexin passiin maahantuloleima, saada certification ulos ulkoministeriöstä ja kuskattava se lähestytöön ja kenties vielä viedä yhden paperin hakemus toiseen paikkaan. Jos edes joku noista onnistuu niin hyvä homma!
Miuku on melkoinen Vaahteramäen Eemeli :)
VastaaPoista