perjantai 24. toukokuuta 2013

Delfiiniretkellä

Eräänä aamuna lähdimme aamuvarhaisella autolla saaren toiselle rannalle ja delfiiniretkelle. Hieman taas arvelutti hypätä veneeseen ilman pelastusliivejä ja aaltojen ollessa aika korkeita. Itseasiassa merenkäynti oli sen verran kovaa, että Miukulle ja minulle tuli ihan huono olo. Pojille laitettiin kellukkeet korvaamaan liivejä ja itse vain puristin lujaa veneen penkistä. Kuvasta näette, että penkit ovat todella korkealla ja voisin kuvitella, että laidan yli lennähtää aika helposti.




Ajelimme veneellä syvemmälle kunnes tapasimme muutaman muunkin turistiporukan. Ensin näytti, että delfiinejä ei tällä reissulla nähdä, mutta sitten alkoi tapahtua. Delfiinit syöksyivät veneitä päin ja alkoivat seurata meitä. Ne sukeltelivat aivan lähellä veneitä ja hyppelivät välillä ilmaan. Muutamat turistit lähtivät sukeltelemaan delfiinien kanssa, mutta minulle aallot olivat vähän liian suuret, että olisi huvittanut. 








Poikia kiinnosti delfiinien lisäksi vene ja moottori. Reissun jälkeen Miukulle tulikin kova hinku päästä Inarille ukin rattiveneen luokse ja pakkaaminen Suomen reissua varten alkoi hotellilla välittömästi.








Veneretken jälkeen ajelimme hotellimme lähellä olevalle ravintolalle, jota oli kehuttu erinomaiseksi ruokapaikaksi. Aika erikoinen ja hauska ravintola tämä "The Rock". Hinnat olivat  kuitenkin euroissa ja dollareissa, eikä luottokorttikone toiminut ja meillähän ei ollut tietenkään muuta kuin Kenian shillinkejä käteisenä. Jäi siis kokeilematta tämä paikka tällä kertaa. 






1 kommentti: