torstai 16. toukokuuta 2013

Poliisi auttaa

Tuli muuten ajoissa ne ajokortit! Ja oikeilla kuvilla varustettuna. Toki vielä piti maksaa jotain eilen ja asianhoitajallekin piti aamulla lykätä tonni eli kahdeksan euroa käteen. Mutta valmista tuli, eikä tarvi enää pelätä poliisia tässä asiassa. Ai niin, ja kuorma-auto kortti tuli sitten samaan hintaan!






Kovasti on taas mietitty Miukun koulun vaihtamista ja käyty ajelemassa lähikouluja läpi. Nyt taisi sitten osua oikea kohdalle ja vaihdamme koulu lennosta ihan noin vaan. Ajattelimme jouluna, että odotamme Samran Suomeen paluuta ja nyt sitten vaihtoon vaikutti vielä erään ruotsalaisen perheen koulunvaihto, joten eiköhän nyt sitten tehdä se. Kävimme tänään molemmat syksyllä avatussa Gems-Cambridge (juu, kuulostaa hienolta...) koululla, jossa ainakin fasiliteetit on kohdallaan. Tämän lisäksi tuntuu myös pedagoginen ote olevan kunnossa. Painottavat suomalaisellekin tuttua "learning by playing/doing"- metodia eikä olla kovin akateemisia alemmilla tasoilla, vaikka britti-opetussuunnitelmaa toteutetaankin. Luokat olivat todella kivasti sisustettuja ja kaikesta näki, että opettajat ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia. Ainoa miinus on n. 25 min automatka ja vähän väärään suuntaan, mutta eiköhän siitä selvitä.

Käväisemme tässä nyt ensin viikon uiskentelemassa Sansibarilla ja sitten hypätään uuteen kouluun. Niin, Alexkin voisi käydä siellä leikkimässä parina päivänä viikossa näin alkuun ja aloittaa sitten enemmän syyskuussa kun uusi lukukausi alkaa. Saamme kuulemma tämän ensimmäisen jakson heinäkuulle saakka ilmaiseksi! Kilpailu oppilaista on kova.

Huomenna siis lennämme Sansibarin itärannikolle viikon lomalle. Mukava lähteä rannikolle ja erityisesti Tansanian puolelle. Alexin Suomen-passissa ei ole resident-statusta, joten mennään Kenian passilla jotta vältytään viisumimaksuilta. Toki voi herättää huomiota kun muilla on Suomen passit...ja meidän viralliset adoptiopaperit on "hukassa" immigrationissa. Että pientä jännitystä lentokentälle.


Tässä vielä kuva äitienpäivälounaalta. Löytyi uusi, kiva ravintola Karenista. Ihana piha ja hauska kodikas ravintola.








3 kommenttia:

  1. onko Miuku innostunut uudesta koulusta, kun miss Timme jää vanhaan.
    Turvallista matkaa Sansibarille. Ottakaa kaikki passit Alexille, ettei hän jää tulliin.

    VastaaPoista
  2. Voi miten hienot ajokortit! Onnea! Ja ihanaa reissua Sansille! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa reissua täältäkin kaukaa, vaikka olette varmaan jo paluumatkalla? Meillä on tänään viikko Suomea takana ja myönnettävä on, että tämä Suomen kevät on kyllä ihana! Savukalaa on syöty, saunottu ja minä olen jopa uinut, vaikka pirun kylmää tuo vesi vielä on. Hienoa, että uusi koulu löytyi sittenkin! Katselinkin kuvia jo Rebecan blogista, ainakin koulupuvut ovat päheät :). Kovasti terveisiä Samralta ja koko poppoolta!

    VastaaPoista