sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ystäviä

Eilen vietimme pientä grillijuhlaa. Syitä juhlimiseen oli monia: Uusi suomalaisperhe, Piia ja Turkka, ovat tulleet ja saavat ensi viikolla poikansa kotiin, Pietan porukoiden lähtöpäivä Suomeen lähestyy ja nämä olivat kai ensimmäiset läksiäiset. Lisäksi eilen oli päivämäärä, jolloin sekä Alex että Mikael ovat tulleet kotiin! 

Tässä Pieta ja Lukas syömisen lomassa.


Mukava välillä siistiä terassi ja nostaa pöytään herkkuja. Käytämme terassia nykyään aika vähän...lähinnä sohvilla makoilevat kissat ja Jackson. Itse useimmiten istun vain portailla kaffella. 





Jälkkäriksi mansikkakakkua ja aikuisille myös kuoharitujaukset!


Vieraat jäivät iltahämärään saakka. Sääsket alkoivat jo pistellä ja viileä päivä muuttui vielä viileämmäksi illaksi. Juhannuksena taidetaan taas laittaa tulet pihalle, nyt vain grillasimme.


Viime viikolla löytyi sitten uusi talokin! Joogatunnin alkuun tuli puhetta, että etsimme taloa ja niinpä paljastui, että eräs brittirouva etsiikin juuri vuokralaisia cottageensa. Iltapäivällä ajoimmekin katsomaan taloa ja sehän näyttikin juuri etsimältämme. Alakerrassa pieni keittiö ja yhdistetty olo/ruokailuhuone, jossa kaunis takka. Ylhäällä kolme makuuhuonetta ja wc kylpyammeineen. Piha tuntui toki aika pieneltä, mutta saamme kuljeskella koko 9 aarin tontilla, joten eiköhän tila riitä. Compoundilla on yhden perheen useamman jäsenen taloja ja naapureiksemme tulee vuokraisäntämme samanikäisine lapsineen. Rouva on valkoinen kenialainen ja perhe ilmeisen varakas. Kävimme myös päätalossa, eli Hilary-rouvan lapsuudenkodissa; huh huh, en ole koskaan nähnyt sellaista taloa! Terassi oli valtava ja ulkotakan päällä roikkui täytetty puhvelinpuolikas! Loungen katto oli 6 m korkeudessa, palvelijoita riitti, pihalla pyörii hanhia, ankkoja ja riikinkukkoja ja takapihalla oli safariautoja rivissä. Compoundista löytyy myös tenniskenttä, jota saamme käyttää. Täytyykö nyt sitten tuoda Suomesta kesällä mailat ja pelikengät?! Enhän toki osaa pelata tennistä, mutta kai sitä voi opetella...

Muutto on suunniteltu kesäkuun loppuun. Sitä ennen pitää sopia vielä josko saisimme "lainata" muutamia Miken huonekaluja ja ehkä ostaa toinen lehmäntalja. Alakerran lattia on betonia ja tosi viileä jalkapohjalle. Tässähän jo innostuu, vaikka tämäkin talo ja piha ovat ihania!

Tässä yksi huono kuva talosta pihalta päin kuvattuna. Aikas ruma sinänsä, mutta sisältä kiva.




1 kommentti:

  1. Ihanaa, että talo löytyi! Nyt rupes toDELlakin tekemään mieli teille Naikkulaan. Kuulostaapa aikamoiselta asumukselta naapureineen. :)

    Voi ihana Nairobin ilta!

    VastaaPoista