perjantai 10. toukokuuta 2013

Kitu kidogo

Näin kauan piti Keniassa asua, että ihan tieten tahtoen maksoimme lahjuksia! Todennäköisesti joistakin asioista olemme tietämättämme maksaneet kitu kidogoa mutta tänään siis ihan tieten tahtoen. Kyseessä on nimittäin kenialaisen ajokortin hankkimisprosessi. Uusi liikennelaki vaatii suomalaisen ajokortin sijaan nyt paikallisen ajokortin ja ilmankaan ei kauhean pitkään uskalla ajella.

Yksi vaihtoehto kortin hankkimiseen on mennä autokouluun ja suorittaa sekä ajokoe että kokeeseen liittyvä haastattelu. Tämän lisäksi pitäisi mennä keskustaan tiettyyn virastoon jonottamaan kuulemma koko päiväksi omaa vuoroaan papereiden täyttöä jne varten. Steve sattui kuitenkin tuntemaan henkilön, joka on hoitanut katolisten länkkäriveljien ajokortteja ja hommasi sitten miekkosen tänään meille. Olimme ottaneet kopiot ajokorteista, passista, viisumista ja vielä alien cardista. Lisäksi mukana oli pari värivalokuvaa. Huvittavinta oli, että juuri tuota ajokorttikopiota ei tarvittu...Hinta oli laskettu selkeästi; muutamia satasia siihen, että emme osallistu ajokokeeseen ja haastatteluun ja toiset sataset paperityöhön. Sitten tulikin summ 3500 ksh eli n. 30 € yleistä käsirahaa eli lahjusta jollekin henkilölle. Huhheli hui!

Steve lähti poliisiksi esittäytyneen miehen kanssa Langatan poliisiasemalle viemään papereita ja odotettavissa on, että loppuviikosta saamme uudet ajokortit.

Ensi viikolla voin lähettää kuvat uusista ajokorteista. Katsotaan nyt kuitenkin meneekö kuvat oikeinpäin. Meillä käynyt mies nimittäin kysyi minulta Markon kuvasta: "Is this you?"  - "Ni, it´s my husband..." Ja tässä mieheni sitten harjoittelee soittoläksyjään. Yleensä illalla meidän mentyä sänkyyn...Konserttia odotellessa.

Ja konserttia odotellessa Eric Wainainan "Kitu kidogo". Että menkää poliisit Limuruun juomaan teetä älkääkä pyydelkö ihmisiltä rahaa lounaaseen/teehen!

http://www.youtube.com/watch?v=1HdTA3KBCAw



2 kommenttia:

  1. Kitu kidogo!

    Saakohan Markon konsertin skypen välityksellä myös tänne? Kivaa!

    VastaaPoista
  2. Eipä sillä väliä vaikka kuvat meniskin sekaisin, kun kaikki valkoihoisethan näyttää kuitenkin samalta ;)

    VastaaPoista