torstai 2. toukokuuta 2013

Vappuhulinaa

Ruotsalaisen koulun pihassa toimii myös hollantilainen koulu, jossa tiistaina vietettiin uuden kuninkaan kruunajaisten juhlapäivää. Leikkejä, lauluja, piknikkiä ja kuninkaallista meininkiä. Kaikki pukeutuneina oranssiin, eli kuninkaallisten väriin. Kuinka moni teistä muuten tiesi, että kuninkaallisten sukunimi on "Oranje" ja tämän vuoksi hollantilaisten juhlaväri on oranssi!



Tiistaina pyörähdimme vähän isommallakin suomalais-nais-porukalla pitkästä aikaa Eric Wainainan keikalla. Tällä kertaa keikka oli hänen entisellä studiollaan ja pihalla. Istumapaikkoina heinäpaalit (hyvä idea ja kappalehinta Katin mukaan 170ksh) ja kotikutoinen baari sekä nyama choma ruoaksi (grillattua vuohta). Äänentoistossa olisi ollut taas toivomisen varaa, muuten oli kyllä tosi hauska keikka. Sade pysyi loitolla ja meillä oli oikein mukavaa. Sori Kati, perkkari ei ollut tällä keikalla! :) Bändi oli kutistettu versio; basso, rummut, naislaulaja, taustanauha (!) ja Eric. Ei ihan toiminut...




Pieta ja Piia. Josko ehdittäis vielä yhdelle keikalle ennen Pietan kotiinlähtöä??





Vapunpäivänä sitten jatkui juhlinta Ruotsalaisella koululla. Paikalle tuli alle sata ruotsalaista laulamaan yhteislauluja, kuuntelemaan lukiolaisten esityksiä sekä iloisia kevätlauluja. Illan pimetessä sytytettiin valtava kokko, joka tuulen innoittamana sytytti vielä läheisen palmunkin tuleen. Pienillä vahingoilla siitä kuitenkin selvittiin.






Mikael ja kaverinsa Kalle. Nyt kesällä Kalle muuttakin perheineen takaisin Ruotsiin...



Vappuherkkuja eli hot dogia ja pop cornia!




Yhteislaulua illan hämärtyessä. 


Kokko palaa!


"Skön maj, välkommen till vår trakt igen!"




Miuku oli odottanut kokko jo usemman päivän. Tässä kohtaa hieman kyllä jännittää iso tuli!




2 kommenttia:

  1. Ruotsalaisilla on aina niin mukavaa ja yhteisöllistä... Eikö ne heinäpaalit kutittaneet? :)

    VastaaPoista
  2. No onneks perkkari oli jossain. Oiskohan se viel siel Norjassa? Pitää ehkä tsättää... Hih.

    Meil on uudessa kodissa kylpyamme ja tänään on Paul muistellut poikien yhteisiltakylpyjä. Samoin jostain syystä Paul pyysi mua laulamaan Hoolihoolidei, niinkuin Miuku laulaa. Meillä on teitä ikävä.

    VastaaPoista