Kouluelämää

Juuri äsken lopetin papatuksen äidille skypessä tästä Kenian koulusysteemistä...huh huh, kun se vaan on niin surkea! Ja nyt puhun siis sekä valtion kouluista että yksityisistä kouluista, en kansainvälisistä kouluista. Näissä ensin mainituissahan käy lähes kaikki tavallisten ihmisten lapset. Lapsi laitetaan kouluun 2,5 vuoden ikäisenä ja sillä tiellä ollaan sitten niin kauan kuin rahaa riittää. Olemme juuri maksaneet Estherin ja Steven kolmen lapsen koulumaksut ja aikamoinen summa siitä kertyy. Ja tämä kolme kertaa vuodessa, sillä lukukausia on kolme. Ja huom koulua käydään kolme kuukautta jonka jälkeen tulee kuukauden loma. Tehokasta vai mitä? Not.

Luokkakoot ovat n. 40-60 oppilasta ja opettajat ovat joko paikalla tai eivät. Myöskään opettajien koulutustasosta ei voi olla aina varma. Opetus on perässä toistoa ja ulkoaoppimista. Omalle ajattelulle ei juuri jää tilaa eikä mielikuvitusta juurikaan käytetä. Turha siinä on tietysti opettajaa syyttää, jos puitteet ovat mitä ovat. Tarkoitan siis suuria ryhmäkokoja, minimaalisia opetusvälineitä sekä tuhottoman huonoa opetusmateriaalia...Oppikirjat toistavat sitä samaa ulkoaoppimisen kaavaa, eivätkä ulkoasullaan todellakaan motivoi opiskelemaan.

Koulumaksujen lisäksi huoltajien maksettavaksi tulee mahdollinen lounas ja koulukyyti, kirjat ja muu opetusmateriaali sekä vielä koulupuvut. Näihin viimeksi mainittuihinkin menee yllättävän paljon rahaa. Paita, hame/housut, neule, sukat, kengät, urheiluvaatteet...Eikähän yksi vaatekerta tietysti riitä. Suuri osa lapsista toki kävelee kouluun ja aloittaa koulumatkan siinä aamu viiden korvissa. Matatut eivät mielellään ota lapsia kyytiin, sillä he maksavat vähemmän kuin aikuiset. Koulubusseja täällä on joka koululla ja osa lapsista kulkee niillä. Miukunkin koululla aivan pienimmätkin reissaavat helposti pari tuntia päivässä busseissa.

Estherin tyttöjen koululta tuli tänään taas kirje, jossa vanhemmilta pyydetään rahaa koulun katon korjaamiseen. Viime vanhempainillassa kaikkien oli pitänyt ostaa itselleen muovituoli, jota sitten käytetään kokouksissa. Korjaamista näillä kouluilla varmasti riittää koko ajan, sen verran ala-arvoista täällä tämä rakentaminen on.

Ja mitä ne koulumaksut sitten näissä kansankouluissa sitten on? Perusmaksu on n. 2000-5000 ksh/kk  (15-45€) ja tähän päälle sitten muut kulut. Ja perustallaajan keskivertopalkkahan on se 7000-10 000 ksh/kk (60-100€). Afrikan maista Kenia komeilee kuitenkin huipulla koulutuksen suhteen. Sitä arvostetaan täällä paljon ja Estherkin eilen sanoi, kuinka hänellä ei ole lapsilleen mitään muuta annettavaa kuin koulutus.

Nämä koulumaksut eivät ole sitten mitään verrattuna kansainvälisiin kouluihin, missä sitten kaikki expattien, keskiluokkaisten mustien kenialaisten tai valkoisten kenialaisten lapset käyvät. Niissä maksu on n. 300-500€/kk. Ja tämäkään ei tietysti sisällä koulupukuja, ruokaa tai kuljetusta. Opetusmateriaali kyllä yleensä sisältyy tähän.

Tänään joogassa kuuntelin britti-rouvien keskustelua lasten koulunkäynnistä. Varsinkin briteillä on tapana lähettää lapsi Englantiin sisäoppilaitokseen kun nämä ovat 13-vuotiaita. Keniastahan löytyy kyllä IB-tasoisiakin kouluja, mutta ilmeisesti luottavat enemmän brittiläiseen koulusysteemiin. Huh huh, aikamoista.

Tällaista huokailua täällä tänään. Vaikka siis en kaipaa suomalaistakaan koulua työpaikkana nykypäivän paperisodan, työryhmien ja muun sälän parissa, niin aika hurjilta nämä muutkin koulusysteemit tuntuvat.


Tässä muutama kuva pihasta ja kukkaloistosta. Eivät mitenkään siis liity koulumaailmaan!