perjantai 19. lokakuuta 2012

Perjantain tunnelmia

Aamulla saimme tänne pari perhettä muskariin. Illalla ja yöllä satoi vettä, mutta aamusta aurinko alkoi jo kuivattaa nurmikkoa ja paistoi ennen kymmentä jo itseasiassa niin kovasti, että istahdimme muskarin pitoon viltille varjoon. Miuku oli reippaasti kirjoittanut biisilistan, jota sitten porukalla lauleskelimme läpi. Ihan kivaa oli, vaikka meitä aika pieni porukka olikin (6 lasta). Laulun jälkeen vielä leikittiin ja syötiin Estherin keittämää butternut-kurpitsa-soppaa. Se tuntuu maistuvan aikuisille ja lapsille aina!

Pikkupoikien päikkäriaikaan kävimme Katin ja Miukun kanssa taas kärryttelemässä Karenissa. Taisi päiväsateet jäädä vähäksi aikaa, sen verran kuumaa oli taas kävellä auringonpaisteessa. Mietimme Katin kanssa siinä kävellessä, kuinka nopeasti sitä tottui esim kaikenlaisiin kuljetustapoihin, eikä enää yhtään hätkähdä koko perhettä yhden mopon kyydissä, kanakuormaa mopon tarakalla tai ihmiskuormia kuorma-autojen tai muiden autojen kyydissä. Miuku sentään hoksaa usein sanoa "Vaarallista hommaa!" kun näkee matatu- ja bussirahastajien roikkuvan bussien ovien ulkopuolella tai hypäävän kyytiin tai kyydistä pois kovassa vauhdissa.

Iltapäivällä teimme urakalla ruokaa. Kaksi pellillistä pizzaa illaksi, kilosta broilerijauhelihaa lihapullia pakkaseen ja jogurttinen banaanikakku. Saimme eilen ystäviltämme lahjaksi 5 l pänikän maustamatonta jogurttia. Se on ihan hyvää, vieno sivumaku siinä tosin on. Miuku sitä on syönyt jo moneen otteeseen hunajan tai vadelmahillon kanssa, mutta me aikuiset emme ole vielä ihan päässeet makuun. Nyt sitä laitettiin sekä lihapulliin että kakkuun. Kati tekaisi vielä pizzan kaveriksi tujakan valkosipulisen tsatsikin, joten alkaa jogurttipurkin reuna jo laskea. Hyvää oli kaikki herkut ja saa sitä ruokaa tällaiselle 7 hengen suurperheelle laittaakin!

Illat kuluvat vieraiden kanssa kivasti. Istumme alakerrassa takkatulen ääressä juttelemassa. Täytyy kyllä myöntää, että jokaisella on edessään jonkunlainen viestintälaite eli tietokone tai muu nettivärkki, joten kommunikaatiota tulee moneen suuntaan samalla kertaa. ;)

 

Tässä Katin ja Markuksen ottamia kuvia hyvällä kamerallaan. Kivoja kuvia!!

Altsu ilmeilee kameralle. Oikea linssilude!

IMG 4247

 

IMG 4261

 

IMG 4262

 

IMG 4267

 

Miuku näyttää minkänäköiseksi menee kun hermo kiristyy ja harmittaa. Kuvia katsellessa häntä alkoi kyllä naurattaa oma riehuminen...

IMG 4270

 

1 kommentti:

  1. Hyvissä ruuissa ja seuroissa ollaan tässä suurperheessä. :)

    VastaaPoista