Ruohonleikkuri toimii nyt taas hyvin. Pari päivää pojilla meni koko pihan leikkaamiseen, mutta kyllä on nyt taas siistiä. Voipa olla ettei vähään aikaan tarvikaan leikata jos ei vettä ala tulla enempää. Ostettiin pojille suojalasit, sillä ruoho ja punainen multa pöllyää leikatessa mahdottomasti. Yritin myös etsiä Miukun kuulosuojaimia suojaamaan leikkaajan korvia leikkurin karmealta meteliltä. Ei kuitenkaan löytynyt tähän hätään.
Tänään olin koululla jotenkin tyytyväinen työhöni. Olin suunnitellut erityistä huomiota vaativan ryhmän tunnin tarkkaan ja tunti menikin hyvin. 0-3 lk:ssa on vain 12 oppilasta mutta joukkoon mahtuu pari adhd-tapausta sekä pari muuta hössöttäjää. Muutenkaan tuo alkopetuksen pedagogiikka ei ole vahvinta aluettani. Luokan oma ope oli kuuntelemassa tuntia ja totesi lopussa kuinka taitava olin! Ihanaa saada kiitosta kollegalta! Parin viimeisin tunnin jälkeen olen ollut raivoissani ryhmälle ja itsellenikin, mutta nyt oli kivaa.
Suurella osalla kenialaisista on feikkipuhelimet ja viikonloppuna jokin taho päätti sulkea kaikki laittomat puhelimet Keniassa. Joku luku mitä näin oli 80 000 puhelinta, mutta luulisi, että 40 000 000 asukkaan maassa niitä olisi enemmänkin? Kun sama tehtiin Nigeriassa, oli Nokian paikallinen pomo saanut tappouhkauksia ja kaduilla oli ollut valtavia mellakoita. Täällä taas oli tavallisen rauhallista. Sunnuntaina kyllä Al Shabaab heitti taas yhden kranaatin, sillä seurauksella että yksi lapsi kuoli ja useampi loukkaantui. Muuten on ollut rauhallista.
Kävin Kiberassa maanantaina Katin kanssa uudella ompelijalla. Tuntuu aina vähän hassulta ajella siellä isolla autolla, vaikka avustustyöntekijöiden maastureita näkee siellä kyllä paljon. Nyt teetin ostamastani nigerialaisesta kankaasta juhlamekon. Kahden viikon kuluttua meillä on tiedossa sekä yhdet kenialaiset häät että suomalaiset iltajuhlat! Samana päivänä siis...
Onpa hienoa, että pääsette kenialaisiin häihin. Ovatkohan ne erilaiset? Mitähän sinä teet kaikilla niillä vaatteilla, kun palaatte joskus Suomeen?
VastaaPoista