maanantai 8. lokakuuta 2012

Sairastupa

Huomaan, että olen viime aikoina päivittänyt blogia aika ahkeraan. Toivotaan, että lukijoitakin riittää! Ajattelin jossain vaiheessa printtauttaa blogin yhdestä vuodesta kerrallaan sellaisen valokuvakirjan. On sitten lukemista kirjan muodossa myöhemmin. Sillä jälkeenpäinhän sitä varmasti haluaa palata näihin tapahtumiin ja paikkoihin. Toki tällä hetkellä meillä on oikein mukavat tunnelmat täällä niinkuin suuremmaksi osaksi on koko aikanakin ollut.

Tänään koko porukka vietimme kotipäivää. Lähinnä Marko ja pojat ovat kipeinä, mutta myös minulla on flunssainen ja tukkoinen olo. Aikamoinen räkäralli täällä olikin kun molemmilla pojilla vuosi nenät kilpaa. Vauhtia se ei silti tuntunut vähentävän. Mikaelilla on näin illan suussa menossa kolmas vaatekerta ja Alexille vaihdoin vaatteet ensimmäisen kerran jo ennen yhdeksää. Enkä siis vain siksi, että olisi puhtaat vaatteet päällä vaan kun ne oli jo ehditty kastella oikein kokonaan. Alex pesi askarin kanssa pyykkiä (Miukun unirätti) ja Mikael on kolunnut varastot, askarin kopin ja kaikenlaista muuta paikkaa. Huomenna on minulla ainakin työpäivä ja eiköhän se Markokin toimistolle mene. Jooga meillä jäi tänään valitettavasti väliin.

Kävin mutkan Kiberan ompelijalla noutamassa juhlamekkoa. No...eihän se aivan sopiva ollut. Otin mekon kotiin kutistettavaksi, eli se pestiin ja tsekattiin josko olisi pienentynyt. Ei pienentynyt. Eli huomenna uudestaan ja katsotaan mitä sille voisi tehdä. Tarkemmin mekkoa katsellessa huomasin, että aika huonostihan se oli taas kerran tehty. Harmittaa vähän kun oli kuitenkin aika kallis kangas. Mutta tällaista se aina on. Eiköhän siitä aivan kohtalainen kolttu aikaan saada! Jätin Glorialle toisenkin mekon korjattavaksi. Toivotaan, että siitä tulee suurinpiirtein toivomani. Mombasa-mekko saa olla hieman epäsopivakin, juhlamekko taas on eri asia.

 

Tässä muotimessuilla pähkäilemässä eilistä ostosta. Kivahan se on. Ja kiva, että pääsen joskus itsekin kuvaan, Markus Söderlund! Yleensä siis vain itse näpsyttelen iphonen laadukkaalla kameralla.

IMG 4035

 

Alexista on kiva olla salamatkustajana Paulin rattaissa. Paulin ilme kertoo hänen tunnelmansa...

IMG 4033

 

Tämä mönkijä ei liikkunut mihinkään. Kiva siinä oli silti kyydissä istuskella. Olimme sen verran aikaisin liikkeellä messuilla, että pomppulinnoja ei oltu puhallettu kuntoon. Trampoliini sen sijaan löytyi ja hattaranmyyjä. Että vähän festarimeininkiä.

IMG 4041

 

 

1 kommentti:

  1. Mua jäi kans harmittamaan tuo mekkojen laatu ja epäsopivuus. Mööh. Mistä sais semmosen ompelijan, joka keskittyy tekemisiinsä. Mullakin se yksi on "täydellinen" ja muut sitten ihan ok. Toivotaan, että Gloria saa sen mekon oikeesti hyväksi. Huoh.

    VastaaPoista