Sääennustuksia

Nyt alkaa sää muuttua ja pieni sadekausi alkaa lähestyä. Pilviä kertyy taivaalle ihan eri malliin kuin pari viikkoa sitten ja öisin tulee pientä sadetta. Iltaisin auringonlaskiessakin huomaa sään viilentyvän. Katsotaan nyt kuinka kovat sateet on tulossa. Toivottavasti sopivassa määrin ja ympäri maata, ettei ihmisten tarvitsisi kärsiä kuivuudesta tai valtavista tulvista. Toivotaan myös, että marraskuulla kun saamme seuraavia vieraita, sää olisi suotuisa!

Adoptioprosessissa seuraava vaihe on edessä ensi viikolla. Silloin menemme Childrens departmentin haastatteluun. Paikalliset lastensuojeluviranomaiset haluavat myös tarkistaa olemmko soveliaita vanhempia ja tekevät haastattelun lisäksi vielä kotikäynnin. Itse haastattelu on kuulemma hieman erikoinen; kysytään tarkkaan työhistoria, sukulaisten syntymäpäivät jne jne. Markolle tulee kovasti kotiläksyä ja kyllä minullekin...vaikka en tiedä pitääkö haastatteluun nyt niin kovasti valmistautua? Kotikäyntikin on erikoinen, sillä silloin tarkistetaan jääkaappi ja lapsen vaatekaappi. Ok, että lapselle siis löytyy ruokaa ja vaatetta ja että talossa on siistiä...Tällaiset tsekkaukset meistä on kyllä tehty jo Suomessa ja sieltä lupa saatu kansainväliseen adoptioon. Ilmeisesti tätä paikallisten viranomaisten tarkistusta ollaan pikkuhiljaa lopettamassa, sillä sehän on vain tuplatsekkaus.

Marko taas kerran laskeskeli viikkoja, josko sittenkin päästäisiin Suomeen jouluksi. Mutta eihän me tietenkään päästä, sehän on selvää. Niinpä nyt varataan joko joulunaluspäiviksi tai jouluksi rannikolle joku hotelli ja vaikka lennotkin. Itse en jaksaa alkaa stressata tämän prosessin kanssa. Tässähän se arki kulkee ja prosessi siinä sivussa. Tietysti, kun koko ajan on tekemisissä suomalaisten adoptioperheiden kanssa, ei voi välttyä siltä, että alkaa itsekin miettiä seuraavaa ja seuraavaa etappia.

Tänään meille muutta Kati, Markus ja Paul. Heidän prosessinsa on siinä vaiheessa, että sen olisi pitänyt olla valmis jo pari viikkoa sitten, mutta tuomari se jaksaa odotuttaa allekirjoituksellaan...Markus joutuu lähtemään Suomeen töihin reilun viikon kuluttua ja Kati ja Paul jäävät sitten odottamaan virallista päätöstä jan passiprosessia. Kurjaa! Toinenkin suomalainen perhe on samassa tilanteessa Mombasassa. Ei enää rantaelämä ja uima-altaatkaan jaksa kiinnostaa, kun mieli halajaa jo Suomeen. Hermo kiristyy, kun joka aamu alkaa toiveella, että puhelin soisi ja päätös olisi valmis. Vaikka perheillä periaatteessa on kaikki hyvin; lapsi on kotona ja kelit Keniassa kivat, alkaa varmasti 8-9 kk:n olo täällä tuntua jo tarpeeksi pitkältä. Mitään reissuja ei viitsi enää suunnitella, rahat on loppu, Suomessa asunto ja työt odottavat jne.

Mutta meille siis kiva, että saamme vieraita! Tervetuloa vaikka kuinka pitkäksi aikaa, vaikka toivommekin, että pääsette pian kotiin!

Tänään illalla on vuorossa Eric Wainainan keikka, jonne olemme lähdössä isolla porukalla. Lähes kaikki suomalaiset naiset ovat tulossa, kenialainen kollegani Silvia sekä todennäköisesti vielä Charles ja Jeremykin! Laitetaan nyt tähänkin linkki viime keikan kuvista, siellä näkyy Ulrika tanssimassa sekä Katin kaunis tukkanuttura! Tämä siis löytyi sattumalta netistä.

http://empressivephotography.blogspot.com/2012/06/choices-eric-wainaina.html

Ja vielä linkki youtubeen ja kauniiseen Daima-biisiin. Sitä pidetään jo vähän niinkuin epävirallisena kansallislauluna.

http://www.youtube.com/watch?v=Dh3oKHJ7KZQ

 

Termiitit olivat syöneet portin vieressä olevan puun lähes ontoksi ja niinpä se eräänä aamuna kaatui suoraan tien päälle. Tässä kerätään pilkottua runkoa. Ei kovin hyvää polttopuuta, kun niin kaiverrettua. Naapurin pihalla on toinenkin puu, joka natisee uhkaavasti ja kaatuessaan osuu suoraan etuovelle.

 

Ja ihan vaan kuva minustakin! Yleensä kun olen se, joka ottaa kuvia. Ihana uutinen on se, että marraskuussa vieraiden mukana tulee uusi kamera!! Alkaa nämä iphone-kuvat näyttää kunnon kameralla otettujen kuvien rinnalla aika pliisuilta. Värit ja kontrastit eivät ole ehkä aivan kohillaan.